Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus ry 
 

Birdlife Suomen vuoden lintu

Vuoden lintu 2025 on erittäin uhanalainen huuhkaja

Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on selvittää huuhkajan levinneisyys, pesimäkannan
suuruus sekä niissä tapahtuneet muutokset. Samalla lisätään tietoisuutta
lajin vähenemisestä, vähenemisen syistä ja uhkatekijöistä.

Jokainen voi osallistua huuhkajatietojen keräämiseen lähtemällä
pöllöretkelle ja ilmoittamalla havaintonsa vuoden lintu -tutkimuksen
käyttöön.  Paikallistasolla huuhkajakartoituksia meillä koordinoi  Pekka
Mättö (sähköposti pmattok@saunalahti.fi). Kun kuulet huuhkajan, ilmoita
siitä Pekalle!

Huuhkajan soidin alkaa usein jo tammikuussa, joten havaintoja voi tehdä
heti alkuvuodesta. Ilta- ja aamuyöstä huuhkajat huutelevat yleensä
lähellä pesäpaikkaa. Kuuntelut kannattaa tehdä erityisesti
auringonlaskun aikoihin. Myös aamuyön tunnit ennen auringonnousua ovat
hyvää kuunteluaikaa.

Huuhkaja suosii pesimäympäristönä metsäisten alueiden kalliojyrkänteitä,
mutta nykyään myös louhoksia ja hiekkakuoppia lähiympäristöineen.
Historiallisesta levinneisyydestä puolestaan kertovat lukuisat lajin
nimeen viittaavat paikannimet, kuten Huuhkainvuoret ja Hyypiänmäet.
Niillä kannattaa käydä kuulostelemassa.

Huuhkajan huhuilu kuuluu olosuhteista riippuen noin 1,5–4 kilometrin
päähän siitä huolimatta, että se on läheltä kuultuna yllättävän vaisu.
Koiraan huhuilu on syvä, kaksiosainen ”uu-hu”, jonka jälkimmäinen osa on
matalampi. Kaukaa kuultuna jälkimmäistä tavua ei joskus lainkaan kuulu,
ja joskus lintu voi kokonaan jättää sen huutamattakin. Huhuilu toistuu
tavallisesti 7–12 sekunnin välein. Koiraiden innokkuus huhuiluun
vaihtelee huomattavasti eri yksilöillä.

Huuhkaja