Hirvensalmi
Kirkonkylä, venelaiturialue / Ravintola Sataman Herkku / SEO-jakeluasema, ranta
Osoite: Hirvensalmentie 22, 52550 Hirvensalmi
Sijainti: N=6834851.342, E=487806.450 (ETRS-TM35FIN)
Kohde on aivan maantien no 429 vieressä (Hirvensalmentie) ja siinä voi pysäköidä P-merkinnän kohdalla pysäköintialueen pohjoisreunalla.
Hirvensalmen kirkonkylän taajaman yksi venelaiturialue sijaitsee Liekune -järven itärannalla ravintola Sataman Herkun ja SEO -polttoaineen jakelupisteen vieressä. Ranta aukeaa länteen ja laituripenkereeltä on hyvä näkyvyys etelään, länteen ja pohjoiseen. Puulaveden vedet virtaavat tässä pohjoisesta etelään Kissakoskelle ja keväällä, yleensä huhtikuussa, syntyy vastarannalle Siikasaaren pohjoispäähän sula-alue, joka kasvaa kevään myötä. Jäät sulavat yleensä siten, että kyseisessä kohdassa on laajeneva sula-alue ensimmäisenä.
Kun keväällä muualla ovat järvet vielä jäässä, niin sula kerää muuttavia lintuja levähtämään viikkojen ajan. Lintuja pysähtyy myös jäälle, vaikka sula olisi alussa hyvinkin pieni. Kun jäät sulavat järvistä, jää lintuja myös pesimään alueelle ja lähimmälle pienelle saarelle, joka on noin 200 m katselupaikasta luoteeseen.
Pesimäajan jälkeen poikasaikaan näkyy vesilintupoikueita ja lokkipoikueita.
Vesilintujen ja hanhien muuttoaikaan muuttoparvia näkyy ajoittain varsin hyvin sekä keväällä että syksyllä.
Kohteessa on hyvä olla kiikareiden lisäksi kaukoputki.
Tyyppilajeja ovat mm. harmaalokki, kalalokki, naurulokki, kalatiira, sinisorsa, telkkä, laulujoutsen, kuikka, härkälintu, isokoskelo, rantasipi.
Muita lajeja: tavi, haapana, jouhisorsa, tukkakoskelo, uivelo, merilokki, kanadanhanhi, kuovi, töyhtöhyyppä
Harvinaisuuksia: mustalintu, silkkiuikku, pulmunen, meriharakka
Mäkelän – Ollin pellot, Mainiementie
Osoite: Mainiementie 152, 52550 Hirvensalmi
Sijainti: N=6846275.346, E=475983.017 (ETRS-TM35FIN)
Kohde on Mainiementien varressa ja alueen peltojen teillä voi liikkua kävellen. Autolla liikuttaessa se tulee pysäköidä Mainiementien reunaan (valtion tie).
Hirvensalmi – Joutsa -maantieltä (tie no 431) lähtee Mainiementie (tie no 15095) kohti pohjoista. Noin puolentoista kilometrin päässä aukeaa Mainiementien länsipuolella peltoalue, joka ulottuu lounaassa pisimmillään Hirvensalmi – Joutsa maantielle no 431 asti. Kohdasta Mainiementie 152 lähtee yksityistie lounaaseen ja se johtaa talon pihan läpi maantielle 431 asti. Kävelemällä tätä tietä noin 250 m tullaan kohtaan, jossa on hyvä näkyvyys lähes joka ilmansuuntaan. Tästä pisteestä pohjoiseen pellot tulvivat keväisin jonkin verran tai kohtalaisesti keväästä riippuen.
Alue on parhaita tulvalammikoiden, avomaiden ja peltolintujen katselu- ja pesimäalueita Hirvensalmella. Ajoittain maataloudenharjoittajat tuovat peltojen reunaan kuivalantakasoja, ja nekin houkuttelevat mukavasti lintuja. Lisäksi siinä on kevät- ja syysmuuttoaikoina hyvä havainnoida muuttavia lintuja ja osa muuttajista laskeutuu pelloille tai reunametsiin. Kohtalaisen näkyvyyden vuoksi myös petolintuja näkyy tyydyttävästi sekä muuttavina että paikallisina.
Kohde sopii retkeilyyn koko muuttolintukauden ajan ja myös ilta- / yölaulajien kuunteluun.
Kohteessa on hyvä olla kiikareiden lisäksi kaukoputki.
Tyyppilajeja ovat mm. kiuru, västäräkki, pensastasku, töyhtöhyyppä, kuovi, haara- ja räystäspääsky, laulujoutsen, sinisorsa, hiirihaukka, varpushaukka, kurki, varislinnut, lokkilinnut
Muita lajeja: keltavästäräkki, pulmunen, mehiläishaukka, metsä- ja tundrahanhi, metsäviklo, ruisrääkkä, tavi, kanadanhanhi
Harvinaisuuksia: viiriäinen, merikotka, pikkutylli, kapustarinta, valkoviklo, jouhisorsa
Hirvensalmen kirkonkylä, tervaleppäkuja ja sillan pielen ls-alue
Osoite: Hirvensalmentie 11, 52550 Hirvensalmi
Sijainti: Sijainti: N=6833929.350, E=488294.961 (ETRS-TM35FIN) (Kansalaisen karttapaikka)
Kohde on Hirvensalmen kirkonkylässä, osin taajaman läpi kulkevan maantien varressa (huom. kävelytie). Autolla tultaessa sen voi pysäköidä esim. päivittäistavarakaupan kohdalle rannan puolelle, kirkon / seurakuntatalon pysäköintialueelle tai kirjaston P-paikalle.
Hirvensalmen kirkonkylän niemen eteläosan rantojen tyypillinen puu on tervaleppä. Osa puustosta on vanhaa ja lahopuita on paljon. Paikallisesti puhutaan tervaleppäkujasta S-Marketin kohdalta etelään sillalle asti olevasta maantien ja viereisen kävelytien osuudesta. Ranta-alue on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta samoin kuin sillan itäpuolen viereinen alue. Tervalepikkoa ja ls-aluetta on myös kirkonkylän niemen itärannalla koulun kohdalla, jonne on helpointa mennä esim. kirjaston pysäköintipaikalta. Niemen kärjestä ei voi rantaa pitkin mennä koulun kohdalle, koska välissä on yksityistä maata.
Lahopuusto ja rehevä aluskasvillisuus houkuttelevat kolopesijöitä ja lehtometsissä sekä pensaikoissa viihtyviä laulajia. Alueeseen tutustuminen on antoisinta kävellen kävelytietä pitkin päivittäistavarakaupalta sillan luona olevalle alueelle asti. Alue sopii retkeilyyn läpi vuoden. Vilkkaampi lintukausi alkaa jo varhain tammikuun leutoina päivinä tikkojen rummutuksilla ja ääntelyillä. Kevättä kohti äänimaailma laajenee ensin paikallisilla ja myöhemmin muuttavilla lehtimetsien ja pensaikkojen
lajeilla. Varhainen aamu sopii parhaiten äänimaailman seurantaan ja erityisesti viikonloppuisin, kun liikennettä on vähemmän. Viereisen maantien liikenteen äänet haittaavat hieman kuuntelua vilkkaimman liikenteen aikaan. Kausi jatkuu myös kesällä emojen syöttäessä poikasiaan.
Havaintovälineiksi riittävät useimmiten kiikarit.
Tyyppilajeja alueella ovat naakka, käpytikka, valkoselkätikka, pikkutikka, harmaapäätikka, punakylki- ja räkättirastas, punarinta, peippo.
Muita lajeja ovat viitakerttunen, lehtokerttu, mustapääkerttu, kultarinta, satakieli, palokärki.
Harvinaisuuksia ovat pähkinänakkeli, kottarainen.