Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus ry 
 

Joroinen

Pasalan pellot

Osoite: Saunamäentie, 79600 Joroinen

Sijainti: Sijainti: N=6898901.963, E=538194.125 (ETRS-TM35FIN)

Pasalan pellot on laaja peltoalue, jonka keskeinen ja paras lintuhavaintopiste on Saunamäentien molemmin puolin. Koska tie on kapea ja siinä on säännöllistä paikallisliikennettä, tulee olla huolellinen mihin autonsa jättää. Pelloille menee muutama tienpisto, jotka ovat hyviä tähän tarkoitukseen.

Pasalan pellot on tunnettu hyvä lintupaikka myös valtakunnallisesti. Peltoalueet ovat valtavat, mutta niistä lintujen suosiossa ovat etenkin Saunamäentien kumpikin puoli. Keväisin niillä voi olla myös seisovaa sulamisvettä, joka vain parantaa niitä lintujen silmissä. Alueella viihtyvät niin kevätmuuttajat kuin syksyn paluumuuttajatkin. Isot joutsen-, kurki- ja hanhiparvet täyttävät peltoaukeat vuosittain. Alue tunnetaan myös useista harvinaisista vieraista kuten esim. pääskykahlaaja 2013 ja aasianpääskykahlaaja 2017. Alue on aktiivisessa viljelykäytössä ja mm. pelto-ojat raivataan säännöllisesti, joka vaikuttaa mm. pikkulintujen esiintymiseen, mutta usein paikalla on sinirintoja, pensastaskuja ja kivitaskuja. Lapinkirvisiä nähdään vuosittain ja joinain vuosina paikalla on ollut myös arokiuruja sekä punajalkahaukkoja. Useat taivaanvuohet, jänkäkurpat sekä viiriäiset viihtyvät alueella.

Alueeseen kuuluu myös ns. Korvenkylän pellot, osoite Pasalantie 421, joka sijaitsee aluetta halkovan junaradan pohjoispuolella ja jota myös mm. suokukot ja kapustarinnat suosivat muuttomatkoillaan. Täällä voi tavata myös keräkurmitsoja muuttomatkalla. Viimeisin havainto keräkurmitsasta alueella on tehty 2021.

Kummatkin peltoaukeat antavat hyvän tilan katsella niin muuttavia parvia kuin etsiä taivaalla liitäviä petolintuja. Parhaimmillaan alueet ovat keväisin syksyisin.


Eskelinsaari

Osoite: Eskelintie 1, 79600 Joroinen

Sijainti: Sijainti: N=6899274.633, E=545144.319 (ETRS-TM35FIN)

Seuraa kapeaa soratietä oikealle, kunnes pitkän suoran jälkeen käännytään vasemmalle. Aja tien päähän ja pysäköi autosi joko riistakosteikon lammen tuntumaan tai pidemmälle tien päähän. Tästä pisteestä on myös hyvät näkymät pelloille ja aurinko jää selän taakse.

Nimestään huolimatta Eskelinsaari ei ole saari, ainakaan enää. Eskelinsaaren pellot ovat tulvapeltoja ja muodostavat pitkän peltomaiseman luode-kaakko suunnassa. Peltoaluetta halkoo Haavussalmenjoki, joka on suoristettu leveäksi ojaksi ja jonka tulviminen saa osan pelloista muodostumaan matalaksi järveksi keväisin.

Eskelinsaaren pelloilla on myös riistakosteikko, jonka muodostavat pienehkö avoin vesialue sekä ojitettu kosteikkosarka ja vallitettu sokkeloinen riistakosteikko. Vesialueen vieressä on riistapelto. Aluetta muokataan säännöllisin väliajoin, poistamalla pusikoita ja muokkaamalla maata.

Eskelinsaari on parhaimillaan kevättulvien aikaan. Se kerää muuttoaikaan huomattavan määrän vesilintuja ja kahlaajia sekä pikkulintuja, kuten pääskysiä. Lintumassat houkuttavat paikalle myös petolintuja.

Eskelinsaarella vakiovieraita ovat jouhisorsa, harmaasorsa, lapasorsa ja heinätavi. Kahlaajista täällä tavataan usein mustaviklo, suurina parvina liroja ja punajalkaviklo. Petolinnuista haarahaukka, suopöllö ja kanahaukka ovat vakiovieraita. Erikoisuuksista mainittakoon 2024 tavattu 11 yksilön kattohaikaraparvi, sitruunavästäräkki vuosina 2011 ja 2015 sekä sepeltasku vuosina 1989 ja 2020.


Kolma, Kolman järvi

Osoite: Uimarannantie 73, 79600 Joroinen

Sijainti: N=6900365.430, E=538716.774 (ETRS-TM35FIN)

Uimarantakyltit löytyvät varsinkin Pasalan peltojoen ja Korvenkylän suunnasta. Uimaranta ja parkkipaikka on aivan tien reunassa. Uimarannalla on myös huussit.

Kolman järvi sijaitsee Joroisten suurten peltoaukeiden keskellä ja sen lintuja on helppo katsella järven eteläpäässä sijaitsevalta uimarannalta. Järvellä levähtää usein alueen useat tuhannet hanhet ja sorsalinnut muuttomatkoillaan. Lisäksi järvellä näkee alueelle tyypillisiä lajeja, kuten pikkulokkeja, isokoskeloita, tukkasotkia, haapanoita ja taveja. Järveä ympäröivistä ruovikoista ja pensaikoista kuulee tuttuja ääniä kuten punarintaa, ruokokerttusta, punavarpusta, pajusirkkua, pajulintua ja kirjosieppoa. Myös ruskosuohaukka ja kaulushaikara kuuluvat alueen vakiolajistoon.


Haapalahden ranta

Osoite: Lentoasemantie 114, josta käännytään etelään, 79600 Joroinen

Sijainti: Sijainti: N=6892654.534, E=545445.520 (ETRS-TM35FIN)

Parkkipaikkoja löytyy hyvin niin lentokentältä kuin venerannastakin. Ainoa kinkkinen paikka on Joroisvirran piste, jossa pienen puusillan luona on yhden auton paikka.

Matkalla Haapalahden rantaan sijaitsee Varkauden lentokenttä ja lentokenttää ympäröivät pellot. Lentokenttä ei ole tällä hetkellä aktiivisessa liikennekäytössä, mutta yksityiskoneita tulee ja lähtee aina silloin tällöin.

Alueen reunamilla on vesottua koivikkoa ja pajupuskia, ja ne vetävät puoleensa matkalla olevia pikkulintuja. Pellot vetävät keväisin ja varsinkin syksyisin hanhia, kurkia ja joutsenia. Usein siellä näkee myös mm. uuttukyyhkyjä, hemppoja ja kiuruja. Keväällä se on aikaisten kuovi- ja töyhtöhyyppäparvien suosiossa.

Alueella on tavattu mm. pikkukultarinta (2018) ja vuorihemppoja (2024).

Haapalahden rantaan käännytään osoitteesta Lentoasemantie 114. Tie vie maatilalle, mutta juuri ennen hevosaitauksia käännytään vasemmalle. Matkalla on hieno korpikosteikko tien oikealla puolella ja vasemmalla juuri sopivasti iso levennys johon auton voi jättää jos haluaa pysähtyä pidemmäksi aikaa. Metsikössä on tavattu mm. valkoselkätikka, pikkutikka ja harmaapäätikka. Ja takana olevassa ruovikossa myös kuningaskalastaja! Nykyään paikalla kuulee keväisin ainakin viitakerttusta, kultarintaa ja satakieltä. Itse satamassa Haapalahdella lepäilee keväisin ja syksyisin arktisia muuttajia kuten mustalintuja, alleja ja pilkkasiipiä sekä hanhia. Se on hyvä muutontarkkailualue hyvän näkyvyytensä ansiosta. Keväällä Joroisvirta aukaisee rannasta katsottuna vasemmalla noin 900 m päässä jäähän pitkän sulan ja se kerää mukavasti varhaisia muuttajia, kuten uiveloita, isokoskeloita, telkkiä ja tukkasotkia.

Joroisvirran reunamilla on tuhdit ruovikot ja siellä on nähty kuningaskalastaja ainakin vuosina 2000 ja 2022. Tälle havaintopisteelle pääsee laittamalla navigaattoriin osoitteen Joroisniemenkehätie.