Muita tapahtumia
TORNIEN TAISTO toukokuun alussa
Tornientaisto on leikkimielinen lintuharrastajien välinen kilpailu, jonka osallistumismaksuilla kerätään rahaa linnustonsuojeluun. Osallistumismaksu on 10 euroa/osallistuja. Kilpailutornin voi varata BirdLife Suomen nettisivuilla. Sieltä löytyy myös lisätietoa tapahtumasta. Myös yleisö on tervetullut vierailemaan kilpailtorneilla.
Tornien taisto on BirdLife Suomen järjestämä lintutapahtuma, jossa lintutornissa havainnoiden pyritään havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja osallistumismaksuilla kerätään varoja linnustonsuojeluun. Tornien taisto järjestetään vuosittain toukokuun alussa, ja siihen voi osallistua kuka tahansa.
Ensimmäisen Tornien taiston järjesti Eläinmaailma-lehti vuonna 1994. Vuonna 2000 BirdLife Suomi tuli järjestäjäksi ja tapahtuma laajeni kaikille avoimeksi. Silloin joukkueita oli mukana 72. Vuonna 2010 kisattiin ensi kertaa yli 300 tornissa.
Kuva Vuoden 2014 Tornientaistosta Leppäselältä Kangasniemeltä. Silloin Leppäselkä oli Etelä-Savon ykkönen.
VESILINTULASKENTA
https://www.luomus.fi/fi/vesilintulaskenta
LASTEN LINTUVIIKKO
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/lasten_lintuviikko.shtml
VAKIOLINJALASKENTA
https://www.luomus.fi/fi/pesimalintujen-linja-pistelaskenta
PÖNTTÖBONGAUS
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/ponttobongaus.shtml