KOULUTUSTA
LINTULASKENTAKURSSI SAVONLINNASSA VIIKONLOPPUNA 13.-15.5.2016
Kuukausi sitten julkaistu viimeisin lintujen uhanalaisuusluokitus näytti taas kuinka tärkeitä säännölliset lintulaskennat ovat. Monen suhteellisen tavallisen lajin runsausmuutoksia ei välttämättä muuten huomaa kuin laskemalla niitä järjestelmällisesti. Vapaaehtoislaskennat ovat tärkeitä, mutta mm. Kaakkois- ja Itä-Suomessa on pulaa laskijoista. Laskennat eivät ole ylivoimaisen vaikeita, osa jopa varsin vaivattomia ja helppoja, jos peruslintutietämys on hallussa. Nyt olisi oiva tilaisuus tutustua laskentasysteemeihin sekä teoriassa että käytännössä.
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto, BirdLife sekä Oriolus, EKLY ja PKLTY ovat järjestämässä lintulaskentakurssia Savonlinnassa viikonloppuna 13.–15.5.2016. Opetus, majoitus, ruokailu ja maastokuljetukset pyritään järjestämään kurssilaisille maksuttomina. Kurssille otetaan vastaan 30 henkilöä, joista n. 10 on koulun luontokartoittajaopiskelijoita, loput paikallislintuyhdistysten jäseniä.
Kurssilla opetettaisiin auditoriossa iltaisin vesilintu-, linja-, piste- ja kartoituslaskentaa, aamuisin samaa käytännössä maastossa Savonlinnan ympäristössä ja mahdollisesti Parikkalassa. Jos muuttoa on, voidaan senkin havainnointia harjoittaa. BirdLifeltä tulisi kaksi kouluttajaa, jotka hoitaisivat teorian ja lintuharrastajien maastokoulutuksen. Luontokartoittajilla on omat maasto-opettajat.
Nyt tarvitsemme alustavia ilmoittautumisia ja tietoa mahdollisten kiinnostuneiden määrästä. Liian pienelle joukolle kurssia ei järjestetä. Tämä lienee ainutkertainen tilaisuus saada oppia täälläpäin Suomea, älä siis emmi! Alustavat ilmoittautumiset helmikuun loppuun mennessä allekirjoittaneelle.
Luomuksen sivuilta löytyy tietoa lintulaskennoista http://www.luomus.fi/fi/linnustonseuranta
t. Jari Kontiokorpi jari.kontiokorpi@pp.inet.fi