Kevät on alkanut jo näyttää merkkejään Etelä-Savon alueella, vaikka lunta onkin vielä paikoin ennätyksellisen paljon. Silti kiireisimmät muuttajat ovat jo tulleet, jopa aikaisuusennätyksiä on rikottu.
Kevätmuutto on alkanut vähitellen lämpimien kelien saattelemana. Lounais-Suomessa muuttolintuja on jo paljon, mutta Etelä-Savossa vielä vähän johtuen suuresta lumen määrästä. Orioluksen alueen aikaisuusennätys rikottiin, kun 26.2. Juvalla havaittiin töyhtöhyyppä. Viime ennätys oli 7.3.2020 Rantasalmella, joten ennätys rikottiin yhdeksällä päivällä. Toinen aikaisuusennätys tuli kaulushaikarasta 23.3. Savonlinnan Kuonanjoelta. Edellinen ennätys rikottiin yhdellä päivällä, kun edellinen ennätys oli 24.3.2020 sekä rantasalmen Putkilahdessa että Joroisten Puomilasnsalmessa.
Muitakin muuttolintuja on jo saapunut. Laulujoutsenia on saapunut jo ympäri Etelä-Savoa. Suurin määrä tähän mennessä on havaittu 21.3. Mikkelin Naistingilla, jossa oli samaan aikaan paikallisena 44 laulujoutsenta. Myös muita vesilintuja on jo saapunut, mutta vähäisesti, sillä yöpakkaset estävät sulien syntymisitä. Telkistä ja iskokoskeloista on tehty jo havantoja Orioluksen alueella. Kanadanhanhet saapuivat Savonlinnaan Riihisaareen 17.3. jopa 11 linnun voimin. Myös kiurut ovat löytäneet peltojen sulapaikoille. Ensimmäiset kiurut havaittiin Etelä-Savossa 13.3. Mikkelin Ristiinassa muuttavana ja 17.3. Savonlinnan Kitkasuolla paikallisena.
Kevään ensimmäisiä havaintoja Etelä-Savossa: pulmunen (12.3.), kottarainen (20.3.), peukaloinen (20.3.), sepelkyyhky (21.3.), kurki (21.3.), kangaskiuru (23.3.), pikkujoutsen (23.3.) ja nokikana (25.3.).